"Milloin te hankitte lapsia?" - saako muiden perhemallia kommentoida?



Tänään vietetään lapsettomien lauantaita ja nyt on meneillään myös lapsettomien yhdistys Simpukan 30v. juhlavuosi. Bongasin facebookista kaverin jakamana hyvän Yli pyykkivuorten -blogin kirjoituksen lapsettomuudesta. Mietin ensin, että minulla ei ole paljoakaan sanottavaa lapsettomuudesta, sillä se ei meitä ole erityisemmin koskettanut. Haluan kuitenkin sanoa vähän.

Olen nimittäin miettinyt paljon lasten hankintaa ja perheiden lapsilukua. Lapsettomuudesta ja tyhjästä sylistä on mahdollista kärsiä myös silloin, kun lapsia jo on. Ensimmäinen lapsi voi putkahtaa maailmaan kovin helposti, mutta toista ei kuulu. Perheessä voi olla viisikin lasta, mutta kuudennen kaipuu on kova, eikä kuudetta lasta yhtäkkiä näy eikä kuulu. Perheeseen voi tulla suuri elämäntilanteen muutos, sairastuminen tai ero joka katkaisee lapsihaaveet vaikka lasten hankinta muuten olisikin mahdollista. Tällaiset tilanteet ovat kaikki valtavan henkilökohtaisia ja kipeitä.


Lapsiluku voi kääntyä myös täysin päälaelleen. Tiedän perheen, jossa oli kolme vilkasta poikaa pienillä ikäeroilla. Äiti oli kuolemanväsynyt ja kertoi kuinka hänen haluaan hankkia väsyneenä monta lasta oli arvosteltu monelta taholta, jopa tuntemattomien suusta. Todellisuudessa he olivat halunneet kaksi lasta ja hän oli tullut kolmannen kerran raskaaksi vahingossa. Kolmas pieni poika oli toki syntyessään yhtä rakas ja haluttu kuin veljensäkin, mutta vieraiden ihmisten kommentit satuttivat silti.

Tiedän myös paljon perheitä, joissa kaikilla lapsilla ei ole sama isä tai äiti. Näin on meilläkin, sillä minulla oli jo kaksi lasta kun tapasin mieheni, jonka kanssa hankimme kolmannen lapsen. Vaikka asia on nykyään kovin yleinen, sitä paheksutaan silti kovasti. Jollei suoraan, niin hiljaisesti ja rivien välistä. Moni ei myöskään viitsi peitellä kummeksuntaansa, vaan kysyy suoraan, ovatko nuorena hankitut lapseni vahinkoja tai onko heillä eri isät. Niin kuin sillä olisi kysyjälle mitään väliä. Minun lapsillani ja perheelläni.


Tästä syystä toisen ihmisen lapsilukua ei saisi koskaan arvostella eikä kommentoida. Jokaisella meistä on oma, yksilöllinen elämäntilanteemme johon joko kuuluu lapsia, tai sitten ei. En tarkoita, etteikö yleinen lastenhankintakeskustelu olisi sallittua. On ihan okei kysyä kaverilta, haaveileeko tämä lapsista tai haluaisiko hän niitä lisää. On kuitenkin väärin kommetoida sitä, kuinka ainut lapsi tarvitsisi sisaruksen, monen pojan perhe kaipaisi vielä tyttöä, kolmilapsisessa perheessä olisi hyvä olla tasaluku tai kuinka jonkun lapsiluku on jo niin valtava, että "te tuskin enää hankitte lisää". Me olemme kaikki erilaisia ja meillä on erilaiset perhemallit. Joku haaveilee isosta perheestä ja joku yhdestä lapsesta. Kaikki eivät halua tai saa lapsia koskaan. Erilaisuus on rikkaus, tässäkin ja keskimääräinen noin kahden lapsen ydinperhe on nimenomaan keskiarvo, ei tavoiteltava normi.

Kommentit